Oilonin kehittämällä ja valmistamalla teollisuuslämpöpumpulla jopa 140-asteista lämpöä

09.11.2018

 Chillventa 2018  

Esittelimme uutta korkealämpötekniikkaa Nürnbergissä alan suurimmilla messuilla.

 

Olemme toimineet lämpöpumpuilla toteutetuissa teollisuuden lämmöntalteenottoratkaisuissa pioneerina Suomessa 2000-luvun puolesta välistä asti. Panostamme voimakkaasti tuotekehitykseen ja sen uusimpana huippuinnovaationa on lämpöpumpputeknologia jolla 20 - 90 asteisesta hukkalämmöstä pystytään tuottamaan hyvällä hyötysuhteella jopa 140-asteista lämpöä.

   

Mikäli lämpöpumpun tuottamalle lämmitykselle sekä jäähdytykselle molemmille on tarvetta, parhaimmillaan COP eli lämpöpumpun hyötysuhde on jopa 8, mikä tarkoittaa, että 100 kilowatin teholla pystytään tuottamaan yhteensä 800 kilowattia lämmitys- ja jäähdytystehoa.

 

Patentoimme pitkään kehittämämme teknologian kuumalämpöpumpun kytkennälle kaukolämpöverkkoon jo vuonna 2009. Nykyinen vuodesta 2011 kehittämämme ja myymämme ChillHeat P-teollisuuslämpöpumppusarja on jatkumoa kehitykselle jolla pystytään tuottamaan entistä korkeampia lämpötiloja kustannustehokkaasti ja joilla toisaalta sitä kautta lisätään lämpöpumppujen hyödyntämismahdollisuuksia merkittävästi. Olemme panostaneet pitkäjänteisesti korkealämpötilalämpöpumppujen tuotekehitykseen ja se kantaa nyt hedelmää, olemme kasvattaneet myyntiämme kilpailuetujemme avulla tänä vuonna yli 100 %, toteaa yhtiössä teollisuuslämpöpumpuista vastaava liiketoimintajohtaja Martti Kukkola.

 

 Tuotekehityskeskus Energon  

Lämpöpumppujemme korkea laatu on varmistettu kattavilla testeillä tuotekehityskeskus Energonissa.

 

 

Esimerkkejä viime vuosien aikana P-sarjan korkealämpöpumpputekniikalla toteutetuista kohteista ovat eri teollisuuskohteiden ohella mm. yksittäisten kiinteistöjen, datakeskuksen ja jopa hiukkaskiihdytinlaboratorion jäähdytys ja samanaikainen kaukolämmön tuotanto. Asiakkaita ovat olleet niin pienet kuin suuret suomalaiset ja kansainväliset energiayhtiöt.

   

Lämpöpumput ovat jatkuvassa reaaliaikaisessa valvonnassa, ja esimerkiksi kaukolämpökohteista on kertynyt viimeisen 2 vuoden ajalta dataa lämpöpumpuista yhteensä yli 1,5 miljardia datapistettä. Kerätyn datan avulla olemme fokusoineet lämpöpumppujen kehitystä oikeaan suuntaan, kertoo tuotekehityksestä yli kymmenen vuotta vastannut tekniikan tohtori Juha Aaltola.

 

 

Viimeisimmät uutiset