Oilon's marine burners are a cost effective choice

Jokaisen laivanvarustajan kannattaa olla kilpailutusvaiheessa hereillä ja vaatia laivaan laadukkaat, toimintavarmat laitteet, joiden käyttökustannukset ovat elinkaaren aikana matalat. 

Yleensä laivassa on apukattila lämmitystä varten. Kattilaa käytetään, kun moottorin hukkalämpö ei riitä lastin ja miehistötilojen lämmitykseen. Kyseessä on kriittinen varuste: jos lämmitys ei toimi, laiva ei lähde satamasta. Apukattilassa puolestaan yksi kriittisimmistä komponenteista on poltin. Hankintavaiheessa on suositeltavaa pohtia, minkälaisen polttimen laivaan haluaa. 

– Laivat ovat valtavia projekteja. On tavallaan ymmärrettävää, että hankintavaiheessa ei tule kiinnitettyä huomiota johonkin yksittäiseen, kokonaisuuden kannalta hinnaltaan pieneen laitteeseen, mutta se kannattaisi tehdä, sanoo Oilonin myyntipäällikkö Jani Kurikka

Minimaalinen säästö kilpailutusvaiheessa voi aiheuttaa yllättävän korkeat kustannukset elinkaaren aikana ja vastaavasti pieni panostus voi säästää itsensä monin kerroin takaisin toimintavarmuutena sekä edullisempina huolto- ja varaosakustannuksina.

– Kun rahtilaivan kokonaishintalappu on kymmeniä miljoonia euroja ja esimerkiksi poltin maksaa kymmeniä tuhansia, hankintavaiheessa se on joka tapauksessa marginaalinen kustannus. Käyttökustannukset ovat toinen tarina. Pahimmillaan toimimaton poltin voi aiheuttaa massiiviset kertakustannukset, Kurikka toteaa. 

Varaosia ja huoltoa missä päin maailmaa tahansa

Kun laivat kulkevat kaikilla maailman merillä, on yksinkertaisesti järkevää hankkia poltin, jonka varaosia on helposti saatavilla järkevään hintaan ja jonka huolto onnistuu missä tahansa päin maailmaa. 

– Olemme tietoisia, että helppo käytettävyys, huollettavuus ja käyttövarmuus on niitä asioita, joita useat konepäälliköt arvostavat, Kurikka toteaa.

Hankintavaiheessa edulliselta tuntuva poltin voi osoittautua hankalaksi huoltaa ja käyttää. Poltin voi myös vaatia puhdistamista ja huoltoa useammin kuin esimerkiksi Oilonin paineöljyhajotteiset ja väliainehajotteiset polttimet. Oilonin käyttämät osat ovat myös yleisesti markkinoilla saatavia osia, mikä takaa hyvän varaosasaatavuuden ja kilpailukykyiset hinnat. 

– Jos laivassa on laitteita, joihin käy vain brändätyt varaosat, voi varautua jopa kymmenkertaisiin hintoihin verrattuna standarditavaraan. Lisäksi niiden saatavuus voi muodostua haasteeksi, laivahan saattaa olla missä vain kun varaosan tarve tulee. Sama pätee huoltoon, Kurikka huomauttaa. 

Halvankin osa puute voi aiheuttaa suuret kustannukset

On laivanvarustajan tai -operaattorin etu olla valveutunut, kun laivaa tilaa. Pahimmassa tapauksessa harkitsemattomasta laitevalinnasta voi koitua laivaoperaattorin painajainen. Muutaman kymmenen euron varaosan puute voi viivästyttää tai jopa estää laivan lähdön satamasta.

– Esimerkiksi sytytyselektrodi on osa, joka kuluu ja joka pitää aika ajoin vaihtaa. Jos varaosaa ei silloin ole, poltin ei toimi ja laiva seisoo. Tuntuu hullulta, että 30 euron varaosan puute voi jumittaa 30 miljoonan euron laivan satamaan, mutta näin se on. Tällöin kustannukset voivat nousta pelkkinä sakkomaksuina helposti kymmeniin tuhansiin euroihin päivässä, Kurikka summaa. 

– Usein asiakas ostaa vain minimisarjan varaosia, kun poltinta hankitaan, vaikka osa osista on niin halpoja, että usein yksittäin tilattujen osien kuljetuskustannukset ovat suuremmat kuin osien hinta. Oilonin käyttämiä osia on hyvin saatavilla ja asiakkaat voivat ostaa niitä muualtakin, hän painottaa. 

Oilonin asiakkaat voivat halutessaan hankkia itse varaosat mistä tahansa, mutta ne voi tilata myös Oilonilta. 

– Voimme toimittaa kaikki varaosat asiakkaille yhdeltä luukulta niin kohtuulliseen ja kilpailukykyiseen hintaan, ettei heidän yksinkertaisesti tarvitse eikä kannata metsästää halvempia hintoja eri paikoista. Meidän mielestämme tämä on hyvää pitkäjänteistä asiakaspalvelua, Kurikka sanoo. 

Huollon saatavuus tärkeää

Oilonin ajattelussa mennään huollettavuus, helppokäyttöisyys ja toimintavarmuus edellä. Koska järjestelmissä käytetään pääsääntöisesti standardikomponentteja, Oilonin laitteita voi huoltaa kuka tahansa ammattilainen missä tahansa päin maailmaa laiva sattuu olemaan. Tämä lisää toimintavarmuutta ja on ehdottomasti asiakkaan etu.

– Toki huollamme mielellään itsekin laitteitamme. Oilonin huoltopalvelu on saatavilla omien toimipisteiden lisäksi edustajaverkoston kautta noin 50 maassa ympäri maailman, Kurikka sanoo.  

Kysy lisää polttimistamme