Kauppatieteiden maisteri Sari Pohjonen on nimitetty Oilonin hallitukseen kesäkuun alusta alkaen. Pohjonen on kokenut talousvaikuttaja, joka on jäsenenä myös VR Groupin ja Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksissa. Hän toimi Fiskarsin talousjohtajana vuoden 2021 elokuuhun asti. Aiemmin Pohjonen on työskennellyt muun muassa Sanomassa ja Reimassa.

”Oilon toimii energiamurroksen ytimessä, ja mahdollisuudet ovat mielettömän hienot. Se on samalla hiukan erikoinen tilanne ja positiivinen haaste: joudumme seulomaan parhaat tilaisuudet monien joukosta”, Pohjonen sanoo.

Pohjosella on vahva kokemus kansainvälisissä yrityksissä. Hän kertoo yllättyneensä siitä, miten monessa maassa Oilon toimii.

Ennen kaikkea Pohjonen tuo mukanaan vahvaa talousosaamista. ”Yrityksen operatiivisella johdolla pitää olla paras mahdollinen tieto käytössä. Hallituksen tehtävä on muistuttaa johtoa pitkän aikavälin suunnittelusta kiireen keskellä. Tavoitteena pitää olla liiketoiminnan jatkuva parantaminen.”

Pohjonen kertoo odottavansa kovasti tutustumista uusiin oilonilaisiin. Hän on jo käynyt vierailulla Oilonin kotikaupungissa Lahdessa, mutta koronaepidemian vuoksi ihmisiä on voinut tavata vain vähän.

Yritysvastuu on lähellä Pohjosen sydäntä. ”Vastuullisuus otetaan Oilonissa vakavasti. Se on hieno asia, koska silloin yritysvastuu ei näytä päälleliimatulta. Mutta Oilon voisi puhua näistä teemoista enemmän ulospäin.”

Entä millaista on tulla mukaan perheyritykseen?

”Myös Fiskarsilla ja Sanomalla on vahva perheomistus, joten sitä kautta näkökulma on tuttu. Perheyrityksenä toimiminen on ilman muuta voimavara”, Pohjonen sanoo.

Työn vastapainoksi Pohjonen liikkuu ulkona juosten ja hiihtäen ja harrastaa arkkitehtuuria. Helsingissä hän ihastelee etenkin 30-luvun funkkistaloja, joita löytyy myös kotikulmilta Töölöstä.